Niin se Ilveksen kausi sitten päättyi seiska otteluun.. Ilman mitään värilaseja täytyy sanoa, että se paskempi joukkue voitti, mutta koska jääkiekko on maalinteko peli ja vastustaja teki pari maalia enemmän, niin pääsivät jatkoon. Harmi, koska kyllä meidän jätkät olisi sen välieräpaikan ansainnut. Tää oli samalla ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun mä en ollut poikia kuskaamassa baariin ja baarista kotiin. Tuntuu hieman oudolta, mutta ehkä tää on näin hyvä.

 

Oma syöminen on ollut kans vuoristorataa. Alku oli taas ihan loistava, mutta sitten yhden päivän notkahdus ja taas lähti lapasesta. Hallilla en ole täysin pystynyt olemaan makeaa syömättä ja juomatta. Lääkkeetkin (lähinnä siis pistäminen) on ollut taas hieman hankalaa. Oon kuitenkin ylpeä, että pystyin pistämään itteeni KOLMENA peräkkäisenä päivänä! Ja kaikki pistokset ;) Huomenna taas uus päivä ja homma jatkuu.

Mä tein sellasen päätöksen, että en täysin kiellä iteltäni "huonoa elämää" Annoin itelleni luvan yhtenä päivänä viikossa mässäillä ihan kuinka paljon vaan ja ihan mitä vaan. Pikku hiljaa alan vähentämään ja jättämään tiettyjä juttuja pois.

 

Huomenna olis aamusta luvassa silmänpohjan kuvausta ja diabeteshoitajalle juttelua. Muutoinkin on päivästä tulossa aika kiireinen, mutta ei anneta sen häiritä. Oikeestaan koko ens viikko on niin aikataulutettu, että en muista koska olen viimeks tämmösen viikon elänyt. Tänä viikonloppuna oli Hämeenlinnassa jatkokouluttautumassa ja niinhän siinä kävi, että pääsin kurssista läpi ;) Nyt suunnittelemaan seuraavaa kurssia. Odotukset (ja luulot ;D ) on korkealla ;)