Ihan vaan melkein vuosi meni siinä, että en mitään tänne kirjaillut. Monesti oli mielessä, että pitäis vaan en jaksanut ikinä kirjautua. Nyt koin, että on pakko. Tai eihän tää kai pakkoa ole, mutta halusin kertoilla taas muulle kansalle miten menee ;)

Viimesimmän postauksen jälkeen on elämässä tapahtunut paljon. Pääsin kouluun jonka aloitin elokuussa. Musta tulee joskus ihan oikea eläintenhoitaja. Niinku ammatiltanikin eikä vaan niin, että teen töitä eläinten kanssa :D Koulu on ollut huippua, sieltä olen saanut muutaman kaverin, oppiminen on ihanaa ja tuntuu, että haluisin oppia ihan koko ajan enemmän ja enemmän. Tavoite olisi valmistua 2018 jouluun, mutta jos niin ei käy, niin sitten ei. Mennään sen mukaan miten jaksan ja pystyn. 

Mies on edelleen hengissä! Se ehkä tärkein asia mulle itselleni <3 Vieläkään ei ole Miehen arvot kondiksessa, mutta edistystä on myös hänen sairauksien kohdalla tapahtunut.

Rakas isäni nukkui syyskuun lopussa pois pitkällisen sairastamisen päätteeksi. Saadessani puhelin isän pois menosta itkin onnesta. Enää ei isään sattunut! 

Itselleni kuitenkin merkittävintä mitä vuoden aikana on tapahtunut on oman sairauden hoito. Suurin kannustaja on ollut yhden kasvattimme omistaja joka on itse ammatiltaan diabeteshoitaja. Purin tuntojani kamalasta pää kivusta hänelle eräänä iltana ja siitä se alkoi. Olin hieman aikaisemmin saanut vaihdettua Levemirin Lantukseen ja pistäminen oli edelleen ollut hieman sitä ja tätä. Aika äkkiä, muistaakseni noin viikossa, alkoi aamusokerit oleen reilusti alle 10 eikä pistettävää ollut kuitenkaan kuin vajaa puolet siitä mitä pistin Levemiriä! Olo alkoi olemaan "normaali" ja elämä voittamaan. Nyttemmin mittaaminen on jäänyt lähes kokonaan, koska aika hyvin oloissa tuntee sen koska mennään korkeilla lukemilla. Pitäis taas jaksa mitata, niin näkis missä mennään. Ruuan jälkeiset sokerit nousee välillä hieman korkeammille hetkellisesti, mutta ei moneksi tunniksi. Tässä on nyt vaan se ongelma, että viime vuonna hyvin alkanut itse piikittely ei ole enää ollenkaan hyvää touhua. Mä en suostu itse pistämään ollenkaan vaan se on ihan vallan Miehen touhua. Mä edelleen uskon siihen, että joskus mä vielä itse pystyn pistämään itseäni, mutta niin kauan kun se tuntuu niin kamalalta, niin sen saa tehdä joku muu. 

Nyt iltalääkkeiden ja iltapalan pariin. Aamusta taas pirteänä (?) uusiin haasteisiin. Ihanaa, että on kevät ja on luvattu hyvää keliä!